sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Koulua kevät auringossa

Lähettii Kaisan kanssa ajelemaan siinä yhdentoista maissa tallille ja otettiin Jasu matkaan Salen pihasta. Haettii Jasun kanssa Erkki ja tällä kertaa otin porkkanaa mukaan niin sain sen helposti pois tarhasta. Laitoin Erkin kuntoon ja lähdettiin kentälle.
 tässä keskityin omaan istuntaani ja sitten taas aloin vaatia Erkiltäkin ^^
Kävin ensimäiseksi katsomassa aidatun kentän, mutta siellä oli yksi kulma jäässä niin en sitten viitsinyt mennä siinä joten menin aidattomalle.
Erkki meni ihan kivasti alusta alkaen, mutta laukan jälkeen taipui todella hyvin, eikä painanut ollenkaan ohjalle. Laukassa tosin n.kolme kertaa jalka vähän petti, mutta viimeisen kerran vähän pahemmin. Kävelin sitten hetken ja otin ravia...ei mitään erikoista ollut liikkeissä.
Enempää en siis uskaltanut sitten laukkailla, käytiin kävelemässä kenttälenkki ja alamäessä lipsahti vähän taas jalka, mutta ei sen enempää. Talutin sitten tallitien jotta saa hyvät loppukäynnit.
Pyysin tallilla apua yhdeltä naiselta, jotta se voisi katsoa vähän Erkin jalkaa ja käsiki kylmäämään sen ja lainasi jtn liminentin tyylistä.
Ensi kerralla saatan ehkä juoksuttaa, tai sitten mennä ilman satulaa, en tiedä ihan vielä :)
Kaisa kertoi että tällä tallilla olisi omat koulukistat tulossa, ja ehdotti että menisin Erkillä :D

torstai 27. maaliskuuta 2014

Karvaa niin paljon että muille jakaa

Menin viiden maissa tallille ja hyökkäsin heti kameran kimppuun ja kuvaamaan poneja. Harjoittelin ponien kanssa vähän maastakäsin juttuja tarhassa, ja molemmat tulivat niin nätisti luokse kun kävin kyykkyyn maahan, Mellekin jopa !
 Mä talutin tänään Taran tarhasta ja se meni hyvin. Laitoin Mellen kuntoon, lähdettiin taas maastoon.
Kierrettiin lenkki metsässä ja sitten pellolle kolmeksi kierrokseksi ja takaisin peltotietä. Melle oli niin reipas ja tottelevainen tänään että jäi ihan mahtava fiilis.
Heitin mellen mökkiin ja ruokaa kippoon. Mellelle tuli siis aika hiki siksi jäi sisälle.

Vauhtia niin että kengät lentää

Kävin sunnuntaina liikuttamassa Erkin. Lähdettiin Kaisan ja Vihtorin kanssa maastoon, jonka jälkeen mentiin kentälle. Maastossa Erkinn polvi vähän kopsahti Vihtorin kärryihin, jonka takia ontui parisen askelta. Kenkäkin oltiin saatu irtoamaan lenkin aikana...Erkki painoi kamalasti ohjalle kentällä ja lopetin sitten hyvään pätkään. Toivottavasti pääsisin sunnuntaina taas Erkin luokse, menisin koko ajan kentällä taivutellen. 

nyt ei saatu mitään kuvia, muuta jos ensi kerralla ? :)

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Maasto poni

Kirjoitettu: Lauanataina 22.3.2014
Heipsun ! Tänään lähdin ajelemaan mopolla tallille siinä kahdentoista maissa ja tallitie oli ihan kamalassa kunnossaa, mopoki heitteli kokoajan eessuntaas...Pääsin kuitenkin ehjänä perille ja siivosin ensimmäsenä ponien pihaton. Haettiin Melle ja Tara sisälle ja sitten laitoinkin Mellen kuntoon. Mentiin Mellen kanssa tänään maastoon ja pellolle. Maasto oli ihan okei, mutta pellolla meijän laukkasuora oli ihan yhtä kuraa enkä viitsinyt laukata kun kun se imaisi kaviot sisäänsä.
Menin kuvailemaan Taran juoksutusta kun sain hoidettua Mellen. On se Tara niin taitava tyttö ja ihan mielettömän kiltti varsaksi ! Huomenna menenkin taas Erkin luokse saas nähdä tuleeko mitään kuvia.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Spurttailevat ponit

Lähdettiin Kaisan kanssa tallille kymmenen linkulla ja oltiin perillä yhdentoista maissa. Kaisa haki ja laittoi Repan kuntoon kun sillä saa taas n.2kk saikun jälkeen ratsastaa, mutta käyntiä. Lähdettiin kentälle ja otettiin muutamat kuvat. Repa heitteli kamalasti pukkeja mutta ne ei tuntuneet olevan kivusta.
Haettiin yhdessä Erkki, kun se on kuulemma nyt pelännyt sähkölankaa. Tänään se ei pelännyt ollenkaan vaan käveli ihan reippaasti tarhasta ulos. Laitoin suitset, suojat ja harjasin hiukan, kun Erkki on nyt klipattu niin ei ole paljoa mitä harjailla. Lähdettiin kentälle ja otettiin muutama kuva ja sitten takaisin talliin ja satula selkään.
Kaisa laittoi Vihtorin kuntoon kun hääräsin sen satulan kanssa, tosin odottelin jonkun verran Kaisaa. Kaisa laittoi Vihtorille kärryt perään ulkona ja minä nousin Erkin kyytiin. Meijän maasto meni tosi kivasti ja laukattiin aika palkon kun mentiin Vihtorin perässä. Erkki oli ihan onnessaan ja veteli muutaman ilopukinkin. Mentii pellon kautta kotiin ja hetken taivuttelin kentällä kun Kaisa jäi Vihtorin kanssa kävelemään hetkeksi pellolle. Harjailin Erkkiä siinä ja kuivattelin hiukan, heitin takin niskaan ja poni ulos ! ♡
 Ensikerralla jos kenttä on vielä paremmassa kunnossa niin ajattelin tuuppailla koko tunnin, kun nyt olen vain päästellyt molempien ponien (Erkin & Mellen) kanssa maastossa menemään. Kun lumet taas jälleen päättävät sulaa ja kenttä muuttuu kuivaksi ja hyväksi ratsastaa niin ruvetaan varmaankin kokoamaan hiukan esteitä kentälle ja hypitään niitä :)